Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Säästä säälisi – pakolainen ei tarvitse sitä

Kuva
Kuvissa englannin opiskelua pakolaisasutusalueella Adjumanin maakunnassa Pohjois-Ugandassa. On tullut aika viimeisen blogitekstin. Tänään on viimeinen työpäiväni Pakolaisavun toimistolla täällä Kampalassa. Kuten jo aiemminkin olen todennut, aikani Ugandassa tuntuu minusta oikeastaan kokonaiselta elämältä. Niin paljon olen tuntenut, nähnyt, oppinut ja kokenut. Ei ole mahdollista jakaa sitä kaikkea blogissa tai oikeastaan missään. Olen tällä hetkellä hassussa haikeuden ja kiitollisuuden välitilassa, ja kohta on riennettävä läksiäiskakulle kollegoiden kanssa. Mutta ennen sitä halusin ehdottomasti kirjoittaa vielä yhdestä mielestäni tärkeästä huomiosta. Olen pakolaisten kanssa työskennellessäni -- sekä Pakolaisavulla että aikaisemmin -- huomannut, että moni tuntee pakolaisia kohtaan sääliä. Se on tullut ilmi useissa tilanteissa, jossa olen puhunut työstäni ja vastannut kysymyksiin siitä, millaisia asioita ihmiset, joiden kanssa työskentelen, elämässään kohtaavat. Ihmiset kysyv

Aivan tavallinen perjantai

Kuva
Saanen kertoa tarinan viime viikon perjantaista. Kuten useina aamuina viimeisen viiden kuukauden aikana, heräsin läheisestä moskeijasta kantautuneeseen rukouskutsuun (yllä olevissa maisemissa). Nousin sängystäni, kävelin keittiöön. Hella päälle, kaurapuuro valmiiksi. Lusikallinen maapähkinävoita sekaan, ja mutteripannullinen kahvia kuppiin. Aamupalaa syödessäni kirjoitin parille kaverille viestit ja kysyin, mitä he aikovat viikonloppuna. Peseydyin, pukeuduin ja lähdin töihin. Työpäivä sujui suhteellisen tavallisesti: sähköposteja, puheluja, raportteja ja kentällä kaksi haastattelua. Tapasin kiinnostavia ihmisiä ja kuulin kiinnostavia tarinoita. Osa niistä oli hyvin koskettavia. Opin paljon, ja iloitsin siitä. Tunsin myös pientä surua, mutta siihen on jo ehtinyt tottua. Loppuiltapäivästä suuntasin myöhäiselle lounaalle eritrealaiseen ravintolaan. Paikan omistaa herttainen eritrealaisnainen, joka halaa minua joka kerta, kun astun ovesta sisään. Meillä on yhteistä kieltä va