Tekstit

Säästä säälisi – pakolainen ei tarvitse sitä

Kuva
On tullut aika viimeisen blogitekstin. Tänään on viimeinen työpäiväni Pakolaisavun toimistolla täällä Kampalassa. Kuten jo aiemminkin olen todennut, aikani Ugandassa tuntuu minusta oikeastaan kokonaiselta elämältä. Niin paljon olen tuntenut, nähnyt, oppinut ja kokenut. Ei ole mahdollista jakaa sitä kaikkea blogissa tai oikeastaan missään. Olen tällä hetkellä hassussa haikeuden ja kiitollisuuden välitilassa, ja kohta on riennettävä läksiäiskakulle kollegoiden kanssa. Mutta ennen sitä halusin ehdottomasti kirjoittaa vielä yhdestä mielestäni tärkeästä huomiosta.


Olen pakolaisten kanssa työskennellessäni -- sekä Pakolaisavulla että aikaisemmin -- huomannut, että moni tuntee pakolaisia kohtaan sääliä. Se on tullut ilmi useissa tilanteissa, jossa olen puhunut työstäni ja vastannut kysymyksiin siitä, millaisia asioita ihmiset, joiden kanssa työskentelen, elämässään kohtaavat. Ihmiset kysyvät, miten sellaista työtä jaksaa tehdä, ja eikö se ole toivotonta.






Ehkäpä tämä johtuu tiedon puutteesta…

Aivan tavallinen perjantai

Kuva
Saanen kertoa tarinan viime viikon perjantaista. Kuten useina aamuina viimeisen viiden kuukauden aikana, heräsin läheisestä moskeijasta kantautuneeseen rukouskutsuun (yllä olevissa maisemissa). Nousin sängystäni, kävelin keittiöön. Hella päälle, kaurapuuro valmiiksi. Lusikallinen maapähkinävoita sekaan, ja mutteripannullinen kahvia kuppiin. Aamupalaa syödessäni kirjoitin parille kaverille viestit ja kysyin, mitä he aikovat viikonloppuna. Peseydyin, pukeuduin ja lähdin töihin.

Työpäivä sujui suhteellisen tavallisesti: sähköposteja, puheluja, raportteja ja kentällä kaksi haastattelua. Tapasin kiinnostavia ihmisiä ja kuulin kiinnostavia tarinoita. Osa niistä oli hyvin koskettavia. Opin paljon, ja iloitsin siitä. Tunsin myös pientä surua, mutta siihen on jo ehtinyt tottua.


Loppuiltapäivästä suuntasin myöhäiselle lounaalle eritrealaiseen ravintolaan. Paikan omistaa herttainen eritrealaisnainen, joka halaa minua joka kerta, kun astun ovesta sisään. Meillä on yhteistä kieltä vain swahilin a…

Nainen, johon samastuin

Kuva
Pyysin viime tekstissä katsomaan postauksen oheen pudottelemiani valokuvia ja miettimään, millaisia ajatuksia ne herättävät. Pohtimaan, ketä kuvatut ihmiset oikein ovat ja mistä he mahtavat tulla. Millaisia konnotaatioita sana pakolainen herättää sinussa? Sopiiko valokuva siihen mielikuvaan, joka sinulla käsitteestä pakolainen on?

Kuvat esittivät ihmisiä. Niissä ei esiintynyt mitään, minkä helposti assosioimme termiin pakolainen: köyhyyttä, sotaa, kärsimystä tai surua. Resuisia vaatteita, nälkää näkeviä ihmisiä, slummeja tai ahtaita pakolaisleirejä. Yllättikö se?

Tarkoituksenani ei ollut väittää, etteikö pakolaisuuteen todella liittyisi myös luopumista, epätoivoa, ahtaita asuinolosuhteita tai nälkää. Kyseessä oli ajatusleikki, jonka avulla tarkastella ennakko-oletuksia, joita mielissämme pakolaisuuteen liitämme. Useilla meistä on niitä, vaikka se on ehkä ihmismielelle vaikeaa myöntää. Kun näkee kuvan ihmisestä, jolla on kädessään älypuhelin ja päällään siistit vaatteet, kysyykö silloi…

Kuvalla on merkitystä

Kuva
Kirjoitin viimeksi ugandalaisten humaaneista asenteista pakolaisia kohtaan. Blogipostauksesta tuli upea määrä palautetta, kiitos siitä. Jotkut ovat huomauttaneet, että asialla on myös kääntöpuoli. Eivät kaikki ugandalaisetkaan ota pakolaisia avosylin vastaan, ja on siellä kansallisessa pakolaispolitiikassa huomautettavaakin. Tämä on totta. Ongelmia on erityisesti pohjoisessa, johon pakolaisia saapuu Etelä-Sudanista satoja päivässä. Erimielisyydet liittyvät kaikkeen yhdessä elämiseen ja pakolaispolitiikan kiemuroihin: maanomistukseen, vastuun jakamiseen, työhön ja resursseihin. Ikävää, mutta aika inhimillistäkin.




Pari viikkoa sitten eräässä paikallisen yliopiston järjestämässä tapahtumassa keskusteltiin pakolaiskysymyksistä. Aihe on tunnetusti sensitiivinen, myös täällä: loppuvaiheessa moni yleisössä kävi aikamoisilla kierroksilla. Eräs opiskelijoista nousi ylös ja kysyi kaikkien edessä: "Oletteko muuten huomanneet, että eteläsudanilaisilla pakolaisilla on hienompia autoja kuin u…

Uganda loves refugees

Kuva
"He ovat meille kuin veljiä. Me elämme yhdessä, samalla tavoin kuin syntyperäisten ugandalaisten kanssa", vastasi kämppikseni, paikallinen noin kolmekymppinen mies, kun kysyin, millä tavalla ugandalaiset hänen mielestään kohtaavat maassa asuvat pakolaiset.

Hetkeä myöhemmin hän jatkoi keskustelua vastakysymyksellä:

"Teillä Euroopassa tämä asia taitaa olla viime aikoina mennyt vähän eri tavalla. Miksi?"

En osannut vastata hänelle mitään järkevää. Oikeastaan minusta tähän kysymykseen ei ole olemassa hyvää vastausta.



Ugandaa on usein kutsuttu maailman pakolaisystävällisimmäksi maaksi sen edistyksellisen ja onnistuneeksi koetun pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan takia. Naapurimaista, kuten Ruandasta ja Keniasta, on käyty täällä ottamassa mallia pakolaisten uuteen elämään liittyvään päätöksentekoon. Tosin nyt, kun Etelä-Sudanin ajautuminen syvemmälle konfliktiin on ajanut Ugandaan vuodessa melkein puoli miljoonaa pakolaista, täälläkin on keskusteltu pakolaispolitiikan…